torstai 25. kesäkuuta 2015

TIEDOTUSASIAA SIMSISTÄ KIINNOSTUNEILLE!

Tämän tarinablogin ohessa aloin tekemään toista blogia, joka on Simsblogi! Vaikka teen sinne myös postauksia, se ei häiritse tämän blogin aktiivisuutta. :) Jos kuitenkin pelailet vaikka Sims 3:sta (siihen myös tuo blogi perustuu), käy kurkkaamassa painamalla tästä.

Dustin seuraava osa on pian tuloilla, kiitos kärsivällisyydestä! :3

lauantai 20. kesäkuuta 2015

6. luku - Peto

Fioril ei saanut henkeä. Hän yritti hengittää niin kovaa, että rintaan sattui, mutta ilmaa ei silti tullut keuhkoihin tippaakaan. Hän huusi muita retkeläisiä. Kukaan ei vastannut. Hiljaisuus oli entistäkin pelottavampaa. 
"Näkymätön tappaja on täällä!" Fioril kiljui paniikissa. Hän näki vieressään Julizian, joka makasi maassa, silmät elottomina ja iho tavallistakin kalpeampana. Hän juoksi Jorfin ja Zaqin luokse; hekin olivat kuolleet. Hän kuuli huutoa..

"Fioril!" Fioril havahtui hereille puuskuttaen ja näki Julizian loimuavat silmät.
"Luuletko sä, että mä pystyn nukkumaan, jos sä vääntelehdit ja puuskutat kuin riivattu!?" Julizia kuiskasi vihaisesti. Hän tuhahti ja meni jälleen makuulleen. Fioril sen sijaa jäi istumaan ja yritti rauhoitella itseään. Hän säpsähti kuullessaan rasahduksen alapuolella olevasta pusikosta ja hivuttautui lähemmäs. Hän näki miltei itsensä kokoisen siluetin, joka asteli pois päin pusikosta ja pysähtyi hetkeksi. Se nosti suuren nenänsä ilmaan. 

Olento muistutti paljon koiraa. Onko se koira? Hän nappasi puukon käteensä ja pudottautui majasta alas. Julizia tai kukaan muukaan ei näyttänyt heräävään. Olento käännähti ja katsoi Fiorilia keltaisilla silmillään. Se näytti niin paljon koiralta.. Fioril ojensi sille varovasti kättään, mutta koira-olento nyrpisti nenäänsä ja paljasti valkoisen hammasrivistönsä, päästäen ilmoille suurehkon ja pelottavan murinan. Fioril astui lähemmäs olentoa, jolloin se loksautti valtavaa suutaan ja yritti purra Fiorilia. Yhtäkkiä se hyppäsi tämän päälle, jolloin Fioril nosti paniikissa puukkonsa ilmaan.

"Fioril, mitä sinä..-!?" Hän kuuli Julizian äänen. Vain muutaman sekunnin päästä siitä kuului vinkaisu ja Fioril kieri koiran näköisen otuksen alta, ja huomasi olevansa aivan veressä. Siihen oli sekoittunut myös Fiorilin verta; otus oli ehtinyt purra tätä olkapäähän ja siinä oli kipeä haava, joka vuoti verta. Julizia hyppäsi majalta alas ja juoksi Fiorilin luokse.

"Miksi ihmeessä sä alat painimaan keskellä yötä suden kanssa!?" Julizia huusi. Susi se on! Fioril ajatteli. Senkin tyhmä! Susi yksi tämän lukemista pedoista. Se näytti koiralta, mutta se oli silti peto, eikä lainkaan ystävällinen. Jorf ja Zaq juoksivat heidän luokseen.
"Mitä täällä oikein tapahtuu!?" Zaq kysyi ja vilkuili heitä molempia.
"Kysy Fiorilta", Julizia tuhahti. "Yhtäkkiä mä löysin sen vaan painimassa jonkun suden kanssa!" Zaq kääntyi katsomaan Fiorilia kysyvästi.

En voi sanoa, että luulin sitä koiraksi! He potkivat minut ulos ryhmästä, Fioril ajatteli. 
"Tuota.. En saanut unta, joten päätin hypätä tutkimaan, löytäisinkö syötäviä kasveja huomiseksi. Yhtäkkiä kuulin rasahduksen pusikosta ja näin suden. Sitten se varoittamatta hyökkäsi kimppuuni.." Fioril sanoi ja toivoi, että tämän valhe tepsisi. Zaq hymähti.
"Yleensä sudet juoksevat karkuun jo, kun haistavat ihmisen", Jorf sanoi.
"Sillä oli varmaa nälkä", Fioril sanoi. Hetken vain kaikki olivat hiljaa.

"Oli miten oli, nyt me saimme ruokaa!" Julizia sanoi. Fioril hymyili hiukan. He olivat aikaisemmin syöneet nuotiolla, Jorf oli etevä niiden sytyttämisessä, Julizian tappaman kaniinin. Lihan  maku oli ollut melko vahvaa, mutta Fioril söisi mielellään sitä lisääkin. 
"Hmh.. Meidän täytyy etsiä jonkinlainen lampi huomenna, te olette melko verisiä, Fioril toki enemmän. Houkuttelemme kaikki pedot paikalle tätä menoa tuon hajuisina", Zaq sanoi. He kaikki menivät hiljaisina takaisin majoihinsa.
"Yritä nyt loppu yö olla herättämättä minua tai olla hankkiutumatta ongelmiin", Julizia mutisi, kun he olivat taas majassaan. Suden raadon he olivat ottaneet mukaan ja sitoneet sen heidän majansa katon yläpuolelle olevaan oksaan. 

Fioril sulki silmänsä ja alkoi taas nukkua, 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Anteeksi :/

Anteeksi tästä tauosta. Huomenna tulee varmaan seuraava luku, joten jaksakaa vielä vähän! Kuten sanoin, luvut viivästyvät kesälomalla, sillä en halua tressata tän blogin suhteen.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Luvut viivästyvät!

Hei! Dustin seuraavissa luvuissa tulee kestämään, sillä kun on kesäloma, yritän kiinnittää huomiota muuhunkin, kuin tarinaan. Se kuitenkin jatkuu, mutta osat viivästyvät! :)

maanantai 1. kesäkuuta 2015

5. luku - Kuin paratiisi

"Laukun kanssa kiipeäminen pitkiä tikkaita pitkin oli kieltämättä vaikeaa, ja Fioril olikin taaimmainen kiipeilijä. Julizia loi kerran voitonriemuisen katseen Fioriliin. Zaqille ja Jorfille hän on ihan normaali, Fioril ajatteli. Mitä vikaa minussa on? 

Lopulta Fioril oli päässyt ylös. Muut jo odottivat ylhäällä. Yläpuolella oli niin valoisaa, että silmiin sattui, vaikka Fiorililla oli tummennetut lasit.
"Ihme, että et luovuttanut", Julizia sanoi ivallisesti hymyillen.
"Fiorilissa onkin sen verran sisua!" Zaq sanoi. Fioril hämmästyi, kun Zaq puolusti häntä. Julizian hymy  häipyi. Zaq katsoi Juliziaa.
"Muista, ettet ole yksin täällä. Sinun on kestettävä muita, myös Fiorilia. Hän on ainoa ihminen, joka varmistaa, ettemme syö myrkyllisiä kasveja ja kuole ensimmäisenä päivänä!" Julizia ei viitsinyt tai uskaltanut inttää Zaqille vastaan.

Nyt Fioril tajusi vasta, että häm oli viimein paratiisissa, josta hän oli unelmoinut koko ikänsä. Tämä avasi kaikki aistinsa. Tämä suuntasi katseensa taivaalle. Paikkaan, jota tämä ei ollut ikinä nähnyt. Fiorilin katse tuntui uppoavan sinisyyteen, joka jatkuisi äärettömyyteen. Koulussa kerrottiin, että joskus taivaalta tuli jotain. Esimerkiksi vettä. Fioril toivoikin, että pian sataisi, sillä hän halusi tuntea, miltä taivaan vesi tuntuu.

Joka puolelta kuului eräänlaista musiikkia. Se lähti varmasti linnuista. Fioril otti lasit päästään ja sulki silmänsä kuunnellakseen paremmin. Hän oli kuullut, että linnun laulu on kaunista, mutta tuo oli tuplakertaa kauniinpaa, kuin mikään bunkkerin musiikki. Hän avasi silmänsä ja kumartui koskettamaan kosteaa ruohoa. Hän vilkuili ympärilleen. Zaq, Jorf ja jopa Julizia olivat yhtä lumoutuneita.

Ainakin tunnin he vain ihastelivat tätä paratiisia. Fioril oli maistanut joitain syötäviä kasveja, mutta suurin osa oli ollut kitkeriä. Yhtäkkiä tämän katse pysähtyi johonkin. Johonkin karvaiseen ja pitkäkorvaiseen olentoon, joka oli noussut takajaloilleen tarkastelemaan heitä. Kaniiniin. Ennen kuin Fioril ehti lumoutua tuon olennon kauneuteen, nuoli lävisti kaniinin pään. Se kaatui maahan ja värjäsi ruohon punaiseksi verellään. Fioril katsoi taakseen, ja näki Julizian jousi kädessään.
"Pojat", Julizia sanoi. Tämä piti pienen tauon. "Ja Fioril. Tänään syödään ruokaa!" Tämä juoksi kaniinin luokse ja nappasi sen muitta mutkitta olalleen, vaikka kaniinin veri kastelisi Julizian vaatteet.

Jorf taputti.
"Meidän on etsittävä suoja", hän sanoi. "Yöllä on tietääkseni vaarallista." Tämä loi kysyvän katseen Fioriliin. Aivan.
"Pedot ovat pimeällä liikkeellä, ja olen lukenut, että ne voivat tappaa ihmisen. Ei ole turvallista nukkua taivasalla", Fioril vahvisti.
"Rakennetaan suoja puuhun", Jorf sanoi. Kaikki muut nyökkäsivät. Puu. Puu, se iso kasvi, jossa linnut asuivat. Jorfin käskystä he kaikki alkoivat keräilemään tukevia oksia maasta ja laittamaan niitä vierekkäin ja päällekkäin yhden puun kahden oksan väliin. Jorf oli ottanut mukaan nauloja, ja vasaran, ja tämä hakkasi oksat paikoilleen. Sitten he kyhäsivät kokoon myös pienen katon.

"Nyt meidän pitäisi olla turvassa", Fioril sanoi. "Useimmat pedot eivät kiipeä puihin."
"Entä, jos jotkut kiipeävät?" Zaq kysyi. Hänen äänensävynsä ei ollut pelokas, vaan tyyni ja rauhallinen.
"Sitten tapamme ne", Julizia vastasi, ennen kuin Fioril oli ehtinyt edes avaamaan suutaan.
"Otin mukaan peittoja", Fioril sanoi. "Voimme ehkä laittaa niitä majamme lattialle.

"Ei tuohon majaan mahdu neljää", Zaq sanoi. "Se on sinun ja Julizian maja."
"Vou", Julizia sanoi. "Haluan nukkua sinun kanssani, Zaq. En.. hänen.."
"Teidän täytyy tulla retkellä toimeen", Zaq sanoi tiukasti. "Ja tämä on ensimmäinen koe." Fiorilia nolotti. Tarvitsemme kokeen, että siedämme Julizian kanssa toisiamme. 

//Ääh.. Anteeksi, että hiukan lyhkänen luku. :/ Ens luku on pidempi!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

4. luku - Lähtö

"Kun Fioril oli sulkenut oven ja nostanut katseensa lattiasta, ensimmäinen asia, minkä tämä näki, oli Helenz, joka katsoi tätä ankarasti kädet puuskassa.
"Mitä?" Fioril ärähti, vaikka tiesi tasan tarkkaan, miksi hänen äitinsä katsoi häntä niin vihaisesti. Helenz heilutteli kädessään lappua.
"Niin? En mä niistä läpi kuitenkaan päässyt!" Fioril sanoi. Hän päätti valehdella, sillä jos hän kertoisi lähtevänsä huomenna vaaralliselle retkelle, hänen äitinsä tekisi mitä vain pitääkseen hänet visusti kotona. Ja Fioril ei antanut sen tapahtua tälläisen mahdollisuuden jälkeen.


"Tajuatko sä, neiti hyvä, kuinka huolissani mä olin!?" Helenz huusi. "Tollaset kokeet tai retket ei oo lapsille!" Fioril katsoi häntä tuimasti.
"En mä ole mikään lapsi!" tämä huusi ja painui huoneeseensa.


Fioril potkaisi sänkynsä laitaa ja antoi vihansa laatua. Helenz piti häntä edelleen pikkulapsena! Fioril meni huoneensa ovelle ja kuiskasi hiljaa sekalaisia kirjaimia ja numeroita. Pian kuului naisääni:
"Ovi lukossa" Sitten Fioril kaivoi sänkynsä alta matkalaukun, joka oli ollut hänen isoäitinsä mukana, kun tämä oli tullut bunkkeriin. Siellä olivat olleet hänen tärkeimmät esineensä, kuten valokuva hänen perheestään sekä kuvia ennen aikaisesta maailmasta. Sekä kirjat. Kun Fiorilin isoäiti oli kuollut, Helenz oli vaatinut, että nämä esineet poltettaisiin hänen ruumiinsa mukana. Fioril oli kuitenkin napannut kirjat ja pari valokuvaa ennen polttoa. Silloin tämä oli ollut vasta 6-vuotias, mutta tämä oli pitänyt niitä piilossa ja varjellut niitä kuin kulta-aarretta.


Nytkin kirjat ja kuvat olivat siellä. Fioril pyyhki pölyt valokuvista ja parista kirjasta. Tämä siirsi valokuvat uuteen piiloon, mutta kirjat tämä jätti. Sitten tämä laittoi matkalaukkuun tusinoittain vaatteita ja muutaman peiton. Sitten tämä sanoi saman salasanan ovelle ja se  avasi lukon. Tämä ei vastannut äitinsä tervehdykseen muulla kuin mulkaisulla, kun tämä hipsi keittiöön ja tunki taskuunsa tusinan pillereitä. Tämä otti myös vesipullon ja täytti sen. Tämä laittoi sen paitansa alle ja meni takaisin huoneeseensa.


***


Fioril tuijotti valokuvaa. Hän katsoi vanhempiensa leveitä hymyjä ja ystävällisiä katseita. Tämän katse viipyi tämän äidissä. Kaikesta huolimatta hänellä tulisi häntä ikävä. Onneksi Fioril oli saanut radiopuhelimen, jonka tämä saattaisi antaa äidilleen, sekä kameran. Tällä oli myös toinen radiopuhelin, joka meni, ihme kyllä, presidentille. Nyt Fiorilin pitäisi kertoa. Hän huokaisi, heitti kuvan matkalaukkuun ja raahasi sen olohuoneeseen.
"Minne sinä olet lähdössä?" Tämän äiti kysyi.
"Ulos. Pois. Maan päälle", Fioril selitti aikomuksensa neljällä sanalla. Se oli helppoa ja viesti menisi varmasti perille.
"Mutta sinähän sa-" Helenz aloitti, mutta Fioril keskeytti tämän:
"Valehtelin. Mä oon pahoillani, mut mun pitää seurata mun sydäntä.. Pidä yhteyttä." Tämä antoi radiopuhelimen äidilleen, eikä estellyt, kun tämä halasi häntä.
"Ehkä niin on parempi", Helenz kuiskasi.
"Mun pitää mennä", Fioril sanoi ja irtautui tuon halauksesta.


Tämä hyvästeli itkuisen äitinsä ja lähti kivi sydämellään. Teinkö minä oikein? Tämä meni sovittuun paikkaan, jossa Julizia, Zaq ja Jorf odottivat. Heillä kaikilla oli reput.
"Aiotko kantaa tuota mukanasi jossain metsässä?" Julizia tuhahti ja kohautti kulmiaan.
"Tämä on minulle tärkeä, eikä sen pitäisi olla sinun ongelmasi, vaikka kantaisin tuhatta juhlalaukkua mukanani!" Fioril ärähti. Zaq ja Jorf vaihtoivat katseita odottaen kunnollista riitaa.
"On se, kun hidastat vauhtiamme", Julizia sanoi. "Miten ihmeessä tuollainen idiootti on edes päässyt mukaamme?" Jorf pukkasi häntä kyynärpäällä, mutta tämä vain mulkaisi häntä.


"Idiootti?" Fioril sanoi. "Jos uskot, ettette tarvitse minua, kerropas, mikä näistä kasveista on myrkyllinen: Islannin jäkälä, Ojaleinikki vai pantaheinä? Mikä ongelma sinulla on muita kasveja kohtaan!?" Julizia pysyi kauan hiljaa, ja tajusi hävinneensä. Tämä katsoi Fiorilia hyytävästi.
"Minulla on ongelma vain sinua kohtaan", kunnes tämä käveli kauemmas.


Kuului kuulutus, jonka kuuluttajan äänen tunnisti jokainen:
"Hyvät ihmiset, täällä puhuu presidenttinne, Agiw Hurem. Avaamme uloskäyntiluukut, joten laittakaa varmuuden vuoksi kaasunaamarit naamaan! Tiedoittamme uudelleen, kun voitte ottaa ne pois." Fiorilille, Julizialle, Jorfille ja Zaqille ei annettu mitään kaasunaamareita, eikä heille ollut tarkoitus antaakaan. Heille annettiin vain tummennetut lasit. Kymmenien tikkaiden yläpuolella olevista luukuista 4 avattiin. Fioril heilautti laukkunsa olalleen ja alkoi kiipeämään. Nyt se olisi menoa."

lauantai 23. toukokuuta 2015

3. luku - Koe

"Huone oli suuri ja avara, eikä siellä ollut muita, kuin numeroituja pöytiä, joissa oli erilaisia asioita. Nainen asteli pöydälle, jossa oli numero 1. Fioril asteli hiljaa perässä ja katsoi pöydälle. Siihen oli laitettu erilaisia kasveja, muovisia tietenkin. Nainen osoitti yhtä kasvia; se oli muiden kasvien tapaan vihreä ja sen vartta pitkin kasvoivat kapeat lehdet.
"Mikä tämä kasvi on?" tämä sanoi ja siirsi katseensa kasvista Fioriliin. Fioril tuijotti kasvia. Mikä se on? Hän tiesi kasvin olevan jokin saniainen, mutta niitäkin oli niin monia. Yhtäkkiä hänen mieleensä pälkähti kuva samasta kasvista kasvikirjassa.
"Sorehiirenporras!" tämä hihkaisi. Nainen nyökkäsi, mutta jatkoi edelleen tuijottamista.


Pitääkö minun selittää siitä jotain muutakin? Fioril ajatteli kauhuissaan. Miten hän muistaisi jokaisen kasvin yksityiskohdat?
"Ömh.. Olen lukenut, että se on tuoreena myrkyllinen, mutta keitettynä sen voi syödä... Ja sitä on myös käytetty lääkinnällisissä tarkoituksissa." tämä jatkoi ja toivoi, ettei ollut juuri selittänyt väärän kasvin tietoja.
"Hienoa", nainen kuitenkin sanoi ja siirtyi seuraavalle pöydälle, joka oli täynnä kasveja, joissa kasvoi niin sanotusti syötäviä "palloja"; miten nyt Fioril kuvailisi marjoja.
"Mikä näistä marjoista ei ole syötävä?" nainen kysyi.


Marjoja oli monia, punaisia, sinisiä ja jopa kellertäviä. Tämän katse kuitenkin viipyi kasvissa, jossa kasvoi vain yksi marja. Tuosta olen lukenut! Fioril osoitti marjaa ja sanoi:
"Tuo. Sudenmarja." Nainen nyökkäsi.


Rasteja oli todella useita, ja jotkut olivat todella vaikeita. Fioril meinasi jo kerran lentää ulos kokeesta, mutta lopulta tämä sai sanottua sen oikean vastauksen. Lopulta he saapuivat viimeiselle rastille, jonka Fioril oli odottanut todella vaikeaksi. Hän näki edessään seisovan eläimeltä näyttävän nuken, jonka Fioril tajusi nopeasti peuraksi. Vieressä oli pöytä, johon oli laitettu veitsi. Nainen käski Fiorilin ottaa veitsen ja tämä teki työtä käskettyä.


"Vaikka sinulla on tietenkin mukanasi ryhmä, ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Jos olisit yksin ja nälissäsi, ja näkisit edessäsi yksinäisen peuran, mitä tekisit?" tämä kysyi. Pala hypähti Fiorilin kurkkuun. Hän ei ikinä ollut käsitellyt veistä, ja eläimistäkin hän oli vain lukenut, muttei ikinä ollut nähnyt sellaista. Vaikka tuokin oli vain nukke, Fioril tunsi olonsa erittäin epämukavaksi.
"Mutta.. En minä ole ikinä käsitellyt veistä", tämä sanoi ja odotti saavansa potkaisun kokeista ulos.


Nainen katsoi häntä hetken, kunnes sanoi:
"Vaikket olekaan, jokaisella ihmisellä on luonteva vaisto hankkia ruokaa. Kunhan vain vain teet sen, mikä tuntuu oikealta tavalta tappaa peura." Fioril tyytyi siihen ja lähestyi nukkea. Hän hyppäsi sen päälle, sillä jos se olisi oikea, se varmasti juoksisi karkuun. Hänkin juoksisi. Yhtäkkiä Fioril alkoi värisemään. Niin ihmiset juoksivat, kun Näkymätön tappaja tuli.


Hän iski veitsen nopeasti peuran pään läpi sellaisella voimalla, että veitsi uppoutui kokonaan sen päähän niin, että vain kahva jäi näkyviin. Nainen taputti, kun Fioril kiskaisi veitsen irti ja asteli takaisin tämän luokse.
"Hienoa ensimmäisellä kerralla! Yllätyin, ettet iskenyt veistä sen rintaan, sillä kaikki testikohteet miltei tekivät niin ja repuuttivat. Mutta iskit päähän!" tämä sanoi ja Fioril tunsi ylpeyttä itsestään.
"Koska lähtö on jo huomenna, sinä olet viimeinen testikohde, joka pääsee mukaan retkelle. Onnea! Voit mennä tapaamaan muita kolmea valittua tuonne," nainen sanoi ja osoitti ovea huoneen päässä. Fioril ei voinut olla hymyilemättä onnistumisensa takia ja tämä lähti kohti huonetta.


Huoneessa oli 3 ihmistä, joita Fioril ei ollut koskaan tavannutkaan. Kaksi miestä ja yksi nainen. Nämä katsahtivat Fioriliin ja Fioril huomasi, kuinka nainen siirsi katseensa sen jälkeen seinään kuin Fiorilissa olisi jotain, mitä tämä ei voinut katsoa.
"Hei", Fioril sanoi.
"Hei", kaksi miestä mutisivat yhteen ääneen, mutta nainen pysyi hiljaa.
"Minä olen Fioril", Fioril jatkoi.
"Selvä. Minkä ikäinen olet? Vaikutat aika nuorelta", vaaleatukkainen poika sanoi. Hänen hiuksensa olivat niin vaaleita, että niitä voisi miltei sanoa valkosisiksi. Tällä oli merensiniset silmät, jotka olivat nauliintuneet Fioriliin.


"Olen vasta 16-vuotias", tämä sanoi. Hän saattoi kuulla, kuinka nainen tuhahti hiljaa.
"Aijaa. Minäkin olen vasta 17. Nimeni on muuten Zaq", poika jatkoi. Toinen, ruskeatukkainen poika sanoi:
"Olen Jorf, olen 19-vuotias." Kesti todella kauan, ennen kuin nainen sanoi:
"Julizia, 18." Tämä ei irrottanut vihreää katsettaan seinästä.


Sitten Fioril hyvästeli uudet "ystävänsä" ja lähti kotiin pakkaamaan."


//Ää.. Anteeksi, että tässä kesti niin kauan! D: