"Kun Fioril oli sulkenut oven ja nostanut katseensa lattiasta, ensimmäinen asia, minkä tämä näki, oli Helenz, joka katsoi tätä ankarasti kädet puuskassa.
"Mitä?" Fioril ärähti, vaikka tiesi tasan tarkkaan, miksi hänen äitinsä katsoi häntä niin vihaisesti. Helenz heilutteli kädessään lappua.
"Niin? En mä niistä läpi kuitenkaan päässyt!" Fioril sanoi. Hän päätti valehdella, sillä jos hän kertoisi lähtevänsä huomenna vaaralliselle retkelle, hänen äitinsä tekisi mitä vain pitääkseen hänet visusti kotona. Ja Fioril ei antanut sen tapahtua tälläisen mahdollisuuden jälkeen.
"Tajuatko sä, neiti hyvä, kuinka huolissani mä olin!?" Helenz huusi. "Tollaset kokeet tai retket ei oo lapsille!" Fioril katsoi häntä tuimasti.
"En mä ole mikään lapsi!" tämä huusi ja painui huoneeseensa.
Fioril potkaisi sänkynsä laitaa ja antoi vihansa laatua. Helenz piti häntä edelleen pikkulapsena! Fioril meni huoneensa ovelle ja kuiskasi hiljaa sekalaisia kirjaimia ja numeroita. Pian kuului naisääni:
"Ovi lukossa" Sitten Fioril kaivoi sänkynsä alta matkalaukun, joka oli ollut hänen isoäitinsä mukana, kun tämä oli tullut bunkkeriin. Siellä olivat olleet hänen tärkeimmät esineensä, kuten valokuva hänen perheestään sekä kuvia ennen aikaisesta maailmasta. Sekä kirjat. Kun Fiorilin isoäiti oli kuollut, Helenz oli vaatinut, että nämä esineet poltettaisiin hänen ruumiinsa mukana. Fioril oli kuitenkin napannut kirjat ja pari valokuvaa ennen polttoa. Silloin tämä oli ollut vasta 6-vuotias, mutta tämä oli pitänyt niitä piilossa ja varjellut niitä kuin kulta-aarretta.
Nytkin kirjat ja kuvat olivat siellä. Fioril pyyhki pölyt valokuvista ja parista kirjasta. Tämä siirsi valokuvat uuteen piiloon, mutta kirjat tämä jätti. Sitten tämä laittoi matkalaukkuun tusinoittain vaatteita ja muutaman peiton. Sitten tämä sanoi saman salasanan ovelle ja se avasi lukon. Tämä ei vastannut äitinsä tervehdykseen muulla kuin mulkaisulla, kun tämä hipsi keittiöön ja tunki taskuunsa tusinan pillereitä. Tämä otti myös vesipullon ja täytti sen. Tämä laittoi sen paitansa alle ja meni takaisin huoneeseensa.
***
Fioril tuijotti valokuvaa. Hän katsoi vanhempiensa leveitä hymyjä ja ystävällisiä katseita. Tämän katse viipyi tämän äidissä. Kaikesta huolimatta hänellä tulisi häntä ikävä. Onneksi Fioril oli saanut radiopuhelimen, jonka tämä saattaisi antaa äidilleen, sekä kameran. Tällä oli myös toinen radiopuhelin, joka meni, ihme kyllä, presidentille. Nyt Fiorilin pitäisi kertoa. Hän huokaisi, heitti kuvan matkalaukkuun ja raahasi sen olohuoneeseen.
"Minne sinä olet lähdössä?" Tämän äiti kysyi.
"Ulos. Pois. Maan päälle", Fioril selitti aikomuksensa neljällä sanalla. Se oli helppoa ja viesti menisi varmasti perille.
"Mutta sinähän sa-" Helenz aloitti, mutta Fioril keskeytti tämän:
"Valehtelin. Mä oon pahoillani, mut mun pitää seurata mun sydäntä.. Pidä yhteyttä." Tämä antoi radiopuhelimen äidilleen, eikä estellyt, kun tämä halasi häntä.
"Ehkä niin on parempi", Helenz kuiskasi.
"Mun pitää mennä", Fioril sanoi ja irtautui tuon halauksesta.
Tämä hyvästeli itkuisen äitinsä ja lähti kivi sydämellään. Teinkö minä oikein? Tämä meni sovittuun paikkaan, jossa Julizia, Zaq ja Jorf odottivat. Heillä kaikilla oli reput.
"Aiotko kantaa tuota mukanasi jossain metsässä?" Julizia tuhahti ja kohautti kulmiaan.
"Tämä on minulle tärkeä, eikä sen pitäisi olla sinun ongelmasi, vaikka kantaisin tuhatta juhlalaukkua mukanani!" Fioril ärähti. Zaq ja Jorf vaihtoivat katseita odottaen kunnollista riitaa.
"On se, kun hidastat vauhtiamme", Julizia sanoi. "Miten ihmeessä tuollainen idiootti on edes päässyt mukaamme?" Jorf pukkasi häntä kyynärpäällä, mutta tämä vain mulkaisi häntä.
"Idiootti?" Fioril sanoi. "Jos uskot, ettette tarvitse minua, kerropas, mikä näistä kasveista on myrkyllinen: Islannin jäkälä, Ojaleinikki vai pantaheinä? Mikä ongelma sinulla on muita kasveja kohtaan!?" Julizia pysyi kauan hiljaa, ja tajusi hävinneensä. Tämä katsoi Fiorilia hyytävästi.
"Minulla on ongelma vain sinua kohtaan", kunnes tämä käveli kauemmas.
Kuului kuulutus, jonka kuuluttajan äänen tunnisti jokainen:
"Hyvät ihmiset, täällä puhuu presidenttinne, Agiw Hurem. Avaamme uloskäyntiluukut, joten laittakaa varmuuden vuoksi kaasunaamarit naamaan! Tiedoittamme uudelleen, kun voitte ottaa ne pois." Fiorilille, Julizialle, Jorfille ja Zaqille ei annettu mitään kaasunaamareita, eikä heille ollut tarkoitus antaakaan. Heille annettiin vain tummennetut lasit. Kymmenien tikkaiden yläpuolella olevista luukuista 4 avattiin. Fioril heilautti laukkunsa olalleen ja alkoi kiipeämään. Nyt se olisi menoa."
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
lauantai 23. toukokuuta 2015
3. luku - Koe
"Huone oli suuri ja avara, eikä siellä ollut muita, kuin numeroituja pöytiä, joissa oli erilaisia asioita. Nainen asteli pöydälle, jossa oli numero 1. Fioril asteli hiljaa perässä ja katsoi pöydälle. Siihen oli laitettu erilaisia kasveja, muovisia tietenkin. Nainen osoitti yhtä kasvia; se oli muiden kasvien tapaan vihreä ja sen vartta pitkin kasvoivat kapeat lehdet.
"Mikä tämä kasvi on?" tämä sanoi ja siirsi katseensa kasvista Fioriliin. Fioril tuijotti kasvia. Mikä se on? Hän tiesi kasvin olevan jokin saniainen, mutta niitäkin oli niin monia. Yhtäkkiä hänen mieleensä pälkähti kuva samasta kasvista kasvikirjassa.
"Sorehiirenporras!" tämä hihkaisi. Nainen nyökkäsi, mutta jatkoi edelleen tuijottamista.
Pitääkö minun selittää siitä jotain muutakin? Fioril ajatteli kauhuissaan. Miten hän muistaisi jokaisen kasvin yksityiskohdat?
"Ömh.. Olen lukenut, että se on tuoreena myrkyllinen, mutta keitettynä sen voi syödä... Ja sitä on myös käytetty lääkinnällisissä tarkoituksissa." tämä jatkoi ja toivoi, ettei ollut juuri selittänyt väärän kasvin tietoja.
"Hienoa", nainen kuitenkin sanoi ja siirtyi seuraavalle pöydälle, joka oli täynnä kasveja, joissa kasvoi niin sanotusti syötäviä "palloja"; miten nyt Fioril kuvailisi marjoja.
"Mikä näistä marjoista ei ole syötävä?" nainen kysyi.
Marjoja oli monia, punaisia, sinisiä ja jopa kellertäviä. Tämän katse kuitenkin viipyi kasvissa, jossa kasvoi vain yksi marja. Tuosta olen lukenut! Fioril osoitti marjaa ja sanoi:
"Tuo. Sudenmarja." Nainen nyökkäsi.
Rasteja oli todella useita, ja jotkut olivat todella vaikeita. Fioril meinasi jo kerran lentää ulos kokeesta, mutta lopulta tämä sai sanottua sen oikean vastauksen. Lopulta he saapuivat viimeiselle rastille, jonka Fioril oli odottanut todella vaikeaksi. Hän näki edessään seisovan eläimeltä näyttävän nuken, jonka Fioril tajusi nopeasti peuraksi. Vieressä oli pöytä, johon oli laitettu veitsi. Nainen käski Fiorilin ottaa veitsen ja tämä teki työtä käskettyä.
"Vaikka sinulla on tietenkin mukanasi ryhmä, ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Jos olisit yksin ja nälissäsi, ja näkisit edessäsi yksinäisen peuran, mitä tekisit?" tämä kysyi. Pala hypähti Fiorilin kurkkuun. Hän ei ikinä ollut käsitellyt veistä, ja eläimistäkin hän oli vain lukenut, muttei ikinä ollut nähnyt sellaista. Vaikka tuokin oli vain nukke, Fioril tunsi olonsa erittäin epämukavaksi.
"Mutta.. En minä ole ikinä käsitellyt veistä", tämä sanoi ja odotti saavansa potkaisun kokeista ulos.
Nainen katsoi häntä hetken, kunnes sanoi:
"Vaikket olekaan, jokaisella ihmisellä on luonteva vaisto hankkia ruokaa. Kunhan vain vain teet sen, mikä tuntuu oikealta tavalta tappaa peura." Fioril tyytyi siihen ja lähestyi nukkea. Hän hyppäsi sen päälle, sillä jos se olisi oikea, se varmasti juoksisi karkuun. Hänkin juoksisi. Yhtäkkiä Fioril alkoi värisemään. Niin ihmiset juoksivat, kun Näkymätön tappaja tuli.
Hän iski veitsen nopeasti peuran pään läpi sellaisella voimalla, että veitsi uppoutui kokonaan sen päähän niin, että vain kahva jäi näkyviin. Nainen taputti, kun Fioril kiskaisi veitsen irti ja asteli takaisin tämän luokse.
"Hienoa ensimmäisellä kerralla! Yllätyin, ettet iskenyt veistä sen rintaan, sillä kaikki testikohteet miltei tekivät niin ja repuuttivat. Mutta iskit päähän!" tämä sanoi ja Fioril tunsi ylpeyttä itsestään.
"Koska lähtö on jo huomenna, sinä olet viimeinen testikohde, joka pääsee mukaan retkelle. Onnea! Voit mennä tapaamaan muita kolmea valittua tuonne," nainen sanoi ja osoitti ovea huoneen päässä. Fioril ei voinut olla hymyilemättä onnistumisensa takia ja tämä lähti kohti huonetta.
Huoneessa oli 3 ihmistä, joita Fioril ei ollut koskaan tavannutkaan. Kaksi miestä ja yksi nainen. Nämä katsahtivat Fioriliin ja Fioril huomasi, kuinka nainen siirsi katseensa sen jälkeen seinään kuin Fiorilissa olisi jotain, mitä tämä ei voinut katsoa.
"Hei", Fioril sanoi.
"Hei", kaksi miestä mutisivat yhteen ääneen, mutta nainen pysyi hiljaa.
"Minä olen Fioril", Fioril jatkoi.
"Selvä. Minkä ikäinen olet? Vaikutat aika nuorelta", vaaleatukkainen poika sanoi. Hänen hiuksensa olivat niin vaaleita, että niitä voisi miltei sanoa valkosisiksi. Tällä oli merensiniset silmät, jotka olivat nauliintuneet Fioriliin.
"Olen vasta 16-vuotias", tämä sanoi. Hän saattoi kuulla, kuinka nainen tuhahti hiljaa.
"Aijaa. Minäkin olen vasta 17. Nimeni on muuten Zaq", poika jatkoi. Toinen, ruskeatukkainen poika sanoi:
"Olen Jorf, olen 19-vuotias." Kesti todella kauan, ennen kuin nainen sanoi:
"Julizia, 18." Tämä ei irrottanut vihreää katsettaan seinästä.
Sitten Fioril hyvästeli uudet "ystävänsä" ja lähti kotiin pakkaamaan."
//Ää.. Anteeksi, että tässä kesti niin kauan! D:
"Mikä tämä kasvi on?" tämä sanoi ja siirsi katseensa kasvista Fioriliin. Fioril tuijotti kasvia. Mikä se on? Hän tiesi kasvin olevan jokin saniainen, mutta niitäkin oli niin monia. Yhtäkkiä hänen mieleensä pälkähti kuva samasta kasvista kasvikirjassa.
"Sorehiirenporras!" tämä hihkaisi. Nainen nyökkäsi, mutta jatkoi edelleen tuijottamista.
Pitääkö minun selittää siitä jotain muutakin? Fioril ajatteli kauhuissaan. Miten hän muistaisi jokaisen kasvin yksityiskohdat?
"Ömh.. Olen lukenut, että se on tuoreena myrkyllinen, mutta keitettynä sen voi syödä... Ja sitä on myös käytetty lääkinnällisissä tarkoituksissa." tämä jatkoi ja toivoi, ettei ollut juuri selittänyt väärän kasvin tietoja.
"Hienoa", nainen kuitenkin sanoi ja siirtyi seuraavalle pöydälle, joka oli täynnä kasveja, joissa kasvoi niin sanotusti syötäviä "palloja"; miten nyt Fioril kuvailisi marjoja.
"Mikä näistä marjoista ei ole syötävä?" nainen kysyi.
Marjoja oli monia, punaisia, sinisiä ja jopa kellertäviä. Tämän katse kuitenkin viipyi kasvissa, jossa kasvoi vain yksi marja. Tuosta olen lukenut! Fioril osoitti marjaa ja sanoi:
"Tuo. Sudenmarja." Nainen nyökkäsi.
Rasteja oli todella useita, ja jotkut olivat todella vaikeita. Fioril meinasi jo kerran lentää ulos kokeesta, mutta lopulta tämä sai sanottua sen oikean vastauksen. Lopulta he saapuivat viimeiselle rastille, jonka Fioril oli odottanut todella vaikeaksi. Hän näki edessään seisovan eläimeltä näyttävän nuken, jonka Fioril tajusi nopeasti peuraksi. Vieressä oli pöytä, johon oli laitettu veitsi. Nainen käski Fiorilin ottaa veitsen ja tämä teki työtä käskettyä.
"Vaikka sinulla on tietenkin mukanasi ryhmä, ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Jos olisit yksin ja nälissäsi, ja näkisit edessäsi yksinäisen peuran, mitä tekisit?" tämä kysyi. Pala hypähti Fiorilin kurkkuun. Hän ei ikinä ollut käsitellyt veistä, ja eläimistäkin hän oli vain lukenut, muttei ikinä ollut nähnyt sellaista. Vaikka tuokin oli vain nukke, Fioril tunsi olonsa erittäin epämukavaksi.
"Mutta.. En minä ole ikinä käsitellyt veistä", tämä sanoi ja odotti saavansa potkaisun kokeista ulos.
Nainen katsoi häntä hetken, kunnes sanoi:
"Vaikket olekaan, jokaisella ihmisellä on luonteva vaisto hankkia ruokaa. Kunhan vain vain teet sen, mikä tuntuu oikealta tavalta tappaa peura." Fioril tyytyi siihen ja lähestyi nukkea. Hän hyppäsi sen päälle, sillä jos se olisi oikea, se varmasti juoksisi karkuun. Hänkin juoksisi. Yhtäkkiä Fioril alkoi värisemään. Niin ihmiset juoksivat, kun Näkymätön tappaja tuli.
Hän iski veitsen nopeasti peuran pään läpi sellaisella voimalla, että veitsi uppoutui kokonaan sen päähän niin, että vain kahva jäi näkyviin. Nainen taputti, kun Fioril kiskaisi veitsen irti ja asteli takaisin tämän luokse.
"Hienoa ensimmäisellä kerralla! Yllätyin, ettet iskenyt veistä sen rintaan, sillä kaikki testikohteet miltei tekivät niin ja repuuttivat. Mutta iskit päähän!" tämä sanoi ja Fioril tunsi ylpeyttä itsestään.
"Koska lähtö on jo huomenna, sinä olet viimeinen testikohde, joka pääsee mukaan retkelle. Onnea! Voit mennä tapaamaan muita kolmea valittua tuonne," nainen sanoi ja osoitti ovea huoneen päässä. Fioril ei voinut olla hymyilemättä onnistumisensa takia ja tämä lähti kohti huonetta.
Huoneessa oli 3 ihmistä, joita Fioril ei ollut koskaan tavannutkaan. Kaksi miestä ja yksi nainen. Nämä katsahtivat Fioriliin ja Fioril huomasi, kuinka nainen siirsi katseensa sen jälkeen seinään kuin Fiorilissa olisi jotain, mitä tämä ei voinut katsoa.
"Hei", Fioril sanoi.
"Hei", kaksi miestä mutisivat yhteen ääneen, mutta nainen pysyi hiljaa.
"Minä olen Fioril", Fioril jatkoi.
"Selvä. Minkä ikäinen olet? Vaikutat aika nuorelta", vaaleatukkainen poika sanoi. Hänen hiuksensa olivat niin vaaleita, että niitä voisi miltei sanoa valkosisiksi. Tällä oli merensiniset silmät, jotka olivat nauliintuneet Fioriliin.
"Olen vasta 16-vuotias", tämä sanoi. Hän saattoi kuulla, kuinka nainen tuhahti hiljaa.
"Aijaa. Minäkin olen vasta 17. Nimeni on muuten Zaq", poika jatkoi. Toinen, ruskeatukkainen poika sanoi:
"Olen Jorf, olen 19-vuotias." Kesti todella kauan, ennen kuin nainen sanoi:
"Julizia, 18." Tämä ei irrottanut vihreää katsettaan seinästä.
Sitten Fioril hyvästeli uudet "ystävänsä" ja lähti kotiin pakkaamaan."
//Ää.. Anteeksi, että tässä kesti niin kauan! D:
torstai 21. toukokuuta 2015
Dustin 3-luku on kyllä tulossa!
3. luvussa on kestänyt, tiedän. Mutta se on tulossa varmaan huomenna tai ylihuomenna! :) Kiitos odotuksesta.
tiistai 12. toukokuuta 2015
Dust (luku 2) - Oma päätös
"Ihmiset juoksivat ja kiljuivat.. Monet pysähtyivät itkemään, kun heidän ystävänsä, lapsensa tai sukulaisensa kaatuivat maahan yskimään. Useammat kuitenkin jatkoivat matkaansa. Vanha nainen kaatui.. Muttei saanut apua.. Ilma saattoi poltella Fiorilinkin keuhkoissa, kun Näkymätön tappaja tukehdutti avuttomia ihmisiä, jotka yrittivät päästä epätoivoisesti bunkkeriin..
***
Fioril avasi silmänsä täristen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tämä näki unta Näkymättömästä tappajasta. Fioril oli nimittäin alkanut jo pienenä näkemään siitä painajaisia.
"Ei hätää, Fioril. Näkymätön tappaja ei pääse tänne.." tämän äiti oli yrittänyt rauhoitella joskus itkevää, pientä ja viatonta lastaan. Tämä oli ajatellut heittää kirjat, jotka edes viittaisivat edelliseen elämään, pois, mutta Fioril oli piilottanut ne, sillä kirjat olivat hänelle todellakin tärkeitä.
Fioril lähti aamupalalle; eli toisin sanoen hakemaan pari pilleriä ja nielaisemaan ne kurkustaan alas. Tämä kuuli äitinsä makuuhuoneen rautaisen oven kalahtavat kiinni ja tämän unisen äitinsä matelevan esiin. Fioril näytti kuulemma aivan äidiltään Helenzilta, joka oli kyllä aivan totta. Fiorilin isä oli kuollut syöpään silloin, kun Fioril oli ollut 2-vuotias. Mutta oli hänessä kuulemma isääkin. Nyt vasta Fioril tajusi myös toisen esteen kokeisiin, kuin sen, että jos läpäisisi ne, Näkymätön tappaja voisi palata. Miten 16-vuotias tyttö saisi äitinsä suostumaan sellaiseen touhuun?
"Hei", tämän äiti sanoi ja otti itsekin pillerinsä. Fioril mutisi tervehdyksen, kunnes sanoi:
"Äiti, voisimmeko jutella yhdestä asiasta?" Tämä saattoi nähdä äitinsä kasvoilla huolestuneisuutta, kun tämä sanoi:
"Toki." He istuivat pöydän ääreen ja hetken he vain tuijottivat toisiaan, kunnes Fioril kysyi:
"Luitko sä sen uutisen, missä kerrottiin, että Näkymätön tappaja on ehkä häipynyt?" Helenz näytti aavistavan, mitä tämän tytär aikoi sanoa.
"Mä nimittäin haluisin-" Fioril aloitti, mutta tämän äiti sanoi tiukasti päälle:
"Ei. Fioril, sä et todellakaan mee minnekään kokeisiin! Ja vaikka ilma siel olis jo parantunu, maa ei ole mikään paratiisi. Siellä on kuulemma paljon vaaroja, joita noin nuori ei osaa edes kuvitella!"
"En mä mikään lapsi ole! Mutta äiti, mun unelmana on aina ollu päästä maan pinnalle! Aiotko sä tuhota sen?" Fioril sanoi hermostuneena.
"Aion, siihen asti, ku täytät 18." Helez sanoi.
Tämä ei auta, Fioril ajatteli. Tämä naurahti teennäisesti.
"Luuletko sä, et ne muutenkaan ottais tällästä rääpälettä minnekään retkelle?" Fioril kysyi.
"Ei. Sä et mene sinne kokeisiin!" Helenz sanoi. Se riitti. Fioril tuhahti ja asteli mielenosoituksellisen kovaa huoneeseensa.
***
"Rakas äiti,
Tiiän, et sä rakastat mua ja pelkäät mun puolesta. Mut mun on pakko seurata mun sydäntä. Mä lupaan, että jos mä vaan pääsen niistä kokeista läpi, mä en kuole. Mä rakastan sua!
- Fioril"
Fioril kiinnitti kirjeen hiljaa teipille ulko-oveen ja hipsi ulos. Tämä juoksi bunkkerin käytäviä ja häliseviä aukioita, kunnes viimein löysi "koepaikalle.". Kokeissa oli huimasti ihmisiä, jotka yksi toisensa jälkeen katosivat jonosta oven taakse vartioiden ohi, joko palaten pettynyt tai toiveikas ilme kasvoillaan. Fioril pyrki jonottamaan kärsivällisesti, mutta hänen sisällään myllersin jännitys. Lopulta oli hänen vuoronsa.
Sali, johon hän astui, oli avara ja siellä oli erilaisia pisteitä. Tuomareina oli kaksi naista ja mies, jotka näyttivät kaikki yhtä tiukoilta.
"Olen Fioril Westrá ja olen 16-vuotias", Fioril aloitti. Nämä tyytyivät vain ensin nyökkäämään, kunnes roteva mies sanoi:
"Voit aloittaa. Arvioimme jokaisen pisteesi suorituksen ja annamme kokonaispisteen sinulle. Jos ylität odotuksemme, saatat päästä mukaan tehtävään."
"Mikä on erikoisosaamisesi?" toinen naisista kysyy.
"Tiedän aika paljon erilaisista kasveista, myrkyistä, eläimistä ja niin", Fioril vastaa. Riittääkö tämä tieto edes siihen, että pääsen kokeisiin?
Hetken tuomarit vilkuilevat toisiaan, kunnes sama nainen jatkaa:
"Valitsemamme kolmikko taitaa selviytymisen, mutta kaikki he saivat melko huonot pisteet kasvien ja eläinten tunnistamisessa. Sinulle olisi tilaa, jos todella tiedät hyvin ne asiat." Hän viittoo Fiorilia seuraamaan ja astelee toiseen huoneeseen.
//Loppu ehkä vähän hassuun kohtaan, mutta toivottavasti kelpaa :D
***
Fioril avasi silmänsä täristen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tämä näki unta Näkymättömästä tappajasta. Fioril oli nimittäin alkanut jo pienenä näkemään siitä painajaisia.
"Ei hätää, Fioril. Näkymätön tappaja ei pääse tänne.." tämän äiti oli yrittänyt rauhoitella joskus itkevää, pientä ja viatonta lastaan. Tämä oli ajatellut heittää kirjat, jotka edes viittaisivat edelliseen elämään, pois, mutta Fioril oli piilottanut ne, sillä kirjat olivat hänelle todellakin tärkeitä.
Fioril lähti aamupalalle; eli toisin sanoen hakemaan pari pilleriä ja nielaisemaan ne kurkustaan alas. Tämä kuuli äitinsä makuuhuoneen rautaisen oven kalahtavat kiinni ja tämän unisen äitinsä matelevan esiin. Fioril näytti kuulemma aivan äidiltään Helenzilta, joka oli kyllä aivan totta. Fiorilin isä oli kuollut syöpään silloin, kun Fioril oli ollut 2-vuotias. Mutta oli hänessä kuulemma isääkin. Nyt vasta Fioril tajusi myös toisen esteen kokeisiin, kuin sen, että jos läpäisisi ne, Näkymätön tappaja voisi palata. Miten 16-vuotias tyttö saisi äitinsä suostumaan sellaiseen touhuun?
"Hei", tämän äiti sanoi ja otti itsekin pillerinsä. Fioril mutisi tervehdyksen, kunnes sanoi:
"Äiti, voisimmeko jutella yhdestä asiasta?" Tämä saattoi nähdä äitinsä kasvoilla huolestuneisuutta, kun tämä sanoi:
"Toki." He istuivat pöydän ääreen ja hetken he vain tuijottivat toisiaan, kunnes Fioril kysyi:
"Luitko sä sen uutisen, missä kerrottiin, että Näkymätön tappaja on ehkä häipynyt?" Helenz näytti aavistavan, mitä tämän tytär aikoi sanoa.
"Mä nimittäin haluisin-" Fioril aloitti, mutta tämän äiti sanoi tiukasti päälle:
"Ei. Fioril, sä et todellakaan mee minnekään kokeisiin! Ja vaikka ilma siel olis jo parantunu, maa ei ole mikään paratiisi. Siellä on kuulemma paljon vaaroja, joita noin nuori ei osaa edes kuvitella!"
"En mä mikään lapsi ole! Mutta äiti, mun unelmana on aina ollu päästä maan pinnalle! Aiotko sä tuhota sen?" Fioril sanoi hermostuneena.
"Aion, siihen asti, ku täytät 18." Helez sanoi.
Tämä ei auta, Fioril ajatteli. Tämä naurahti teennäisesti.
"Luuletko sä, et ne muutenkaan ottais tällästä rääpälettä minnekään retkelle?" Fioril kysyi.
"Ei. Sä et mene sinne kokeisiin!" Helenz sanoi. Se riitti. Fioril tuhahti ja asteli mielenosoituksellisen kovaa huoneeseensa.
***
"Rakas äiti,
Tiiän, et sä rakastat mua ja pelkäät mun puolesta. Mut mun on pakko seurata mun sydäntä. Mä lupaan, että jos mä vaan pääsen niistä kokeista läpi, mä en kuole. Mä rakastan sua!
- Fioril"
Fioril kiinnitti kirjeen hiljaa teipille ulko-oveen ja hipsi ulos. Tämä juoksi bunkkerin käytäviä ja häliseviä aukioita, kunnes viimein löysi "koepaikalle.". Kokeissa oli huimasti ihmisiä, jotka yksi toisensa jälkeen katosivat jonosta oven taakse vartioiden ohi, joko palaten pettynyt tai toiveikas ilme kasvoillaan. Fioril pyrki jonottamaan kärsivällisesti, mutta hänen sisällään myllersin jännitys. Lopulta oli hänen vuoronsa.
Sali, johon hän astui, oli avara ja siellä oli erilaisia pisteitä. Tuomareina oli kaksi naista ja mies, jotka näyttivät kaikki yhtä tiukoilta.
"Olen Fioril Westrá ja olen 16-vuotias", Fioril aloitti. Nämä tyytyivät vain ensin nyökkäämään, kunnes roteva mies sanoi:
"Voit aloittaa. Arvioimme jokaisen pisteesi suorituksen ja annamme kokonaispisteen sinulle. Jos ylität odotuksemme, saatat päästä mukaan tehtävään."
"Mikä on erikoisosaamisesi?" toinen naisista kysyy.
"Tiedän aika paljon erilaisista kasveista, myrkyistä, eläimistä ja niin", Fioril vastaa. Riittääkö tämä tieto edes siihen, että pääsen kokeisiin?
Hetken tuomarit vilkuilevat toisiaan, kunnes sama nainen jatkaa:
"Valitsemamme kolmikko taitaa selviytymisen, mutta kaikki he saivat melko huonot pisteet kasvien ja eläinten tunnistamisessa. Sinulle olisi tilaa, jos todella tiedät hyvin ne asiat." Hän viittoo Fiorilia seuraamaan ja astelee toiseen huoneeseen.
//Loppu ehkä vähän hassuun kohtaan, mutta toivottavasti kelpaa :D
lauantai 9. toukokuuta 2015
Dust - Elämän seuraava sivu
Dustin eka osa on täällä!
1. luku - Elämän seuraava sivu
"Fioril naputteli laihoilla sormillaan kovaa pöytää, kirkkaan vihreiden silmien pomppiessa sanalta sanalle kirjassa. Tämän vieressä oli pino muitakin kirjoja, jotka kertoivat ihme kyllä, tämän menneisyyden maailmasta. Ne kertoivat niin sanotuista "kasveista", värikkäistä, tosin useimmiten vihreistä, jutuista, joita oli "pinnalla" kasvanut kymmeniä vuosia sitten. Toinen kirja kertoi "eläimistä", ihmisten lisäksi muista olioista, joita oli asunut maan pinnalla. Mutta itse kädessään Fiorililla oli ehkä nyt epäkäytännöllisin kirja, joita niin sanotusti "maan alla", oli. Nimittäin keittokirja.
Vaikka Fioril ja muut ihmiset eivät ikinä syöneet ruokaa; nielivät vain jotain mauttomia pillereitä, tällä 16-vuotiaalla tytöllä oli erikoinen harrastus. Tämä luki keittokirjoja mielellään. Fioril katsoi eriskummalliset aineet kasvi- ja eläinkirjoista, joita tämän isoäiti oli pakannut mukaansa paetessaan "näkymätöntä tappajaa" maan alle. Hän oli ollut sitä mieltä, että hänen tulevien sukupolviensa pitäisi tietää, millaisia asioita oli ennen. Ja Fioril oli kiitollinen hänelle. Mitä muutakaan tehdä tunkkaisessa bunkkerissa koko elämä, kuin lukea?
Ei sillä, ettei bunkkerissa olisi ollut muuta tekemistä. Siellä oli paljonkin viihdykettä; se oli, kuin maan alainen kaupunki. Fioril kuitenkin oli kovin kiinnostunut maasta ennen Näkymätöntä tappajaa. Fioril mietti usein, minkälaista olisi ollut elää ennen. Itse hän oli syntynyt bunkkerin pienimuotoisessa sairaalassa, niin kuin hänen äitinsäkin. Mutta hän oli heti pienestä pitänyt jaksanut uskoa, että entisajan maassa oli paljon hauskempaa.
".. Ripottele lopuksi lihan päälle halutessasi vielä yrttejä (esim. basilikaa). Lampaanliha on valmis." Lammas, villainen ja suloinen otus. Vaikka Fioril piti myös liharuokien ohjeiden lukemisesta, ajatus silti saattoi inhottaa häntä. Miten sellainen viaton olento on voitu tappaa! Monet pitivät Fiorilin ajatusta typeränä, lapsellisena: miksi tappaa eläviä olentoja, kun voi syödä kasveja? Monet hänen ikäisensä sanoivat, että antaisivat mitä vain päästäkseen maistamaan jotain "ruokaa".
"Mistä sinä tiedät, tunteeko kasvitkin samalla tavalla?" oli usein joku kysynyt. Mutta Fioril jaksoi pitää ajatuksestaan kiinni.
Eläimistä ykkösin oli Fiorille kuitenkin koira. Ihmiset olivat kuulemma ennen pitäneet monia eläimiä, kuten juuri koiria, lemmikkeinään. Koirat olivat olleet yksiä uskollisempia eläimiä. Fioril piti eniten isokokoisista koirista, ja tällä oli myös kirjoja, jotka olivat erikoistuneet niihin. Fioril haluaisi ehdottomasti koiran!
Fioril tunsin mahansa murisevan. Tämä laski kirjan pöydälle ja käveli keittiöön. Se oli pieni tila, jossa oli vain pieni eriskummallinen kone, lavuaari ja vesilasikaappi. Siellä oli myös pieni pöytä, jossa oli 4 tuolia. Se oli enemmänkin rupattelupöytä, kuin ruokapöytä. Sen päällä oli valkoinen liina ja lasinen maljakko, jossa oli muovista tehtyjä kasveja, tai pikemminkin kukkia. Kaikki kasvit ja kukat olivat muovia.
Fioril painoi koneen nappia. Kesti hetken, ennen kuin sen alla olevalle tasanteelle ropisi muutama pilleri. Kun bunkkereita oltiin alettu rakentaa, oltiin myös alettu kehitellä pillereitä, jotka korvaisivat ruoan. Fiolril otti lasin vettä ja nielaisi pillerit. Kesti hetken, ennen kuin nälkä alkoi hellittää ja päästi Fiorilista irti. Sitten tämä vaihtoi takaisin olohuoneeseen, istahti sohvalle ja näpäytti pientä vehjettä sen vieressä.
"Käyttäjän nimi", kuului pieni naisen ääni.
"Fioril Westrá", Fioril sanoi. Kuului pieni: "Kling", kunnes tämän eteen avautui lista pienistä artikkeleista, jotka kertoivat "kotibunkkerin" ja muiden maiden bunkkereiden tapahtumista.
Fioril kiinnitti huomionsa yhteen artikkeliin, jonka otsikkona oli:
"Maanpäällinen ilma parantunut?" Tämä napautti sen isommaksi ja alkoi lukea kiinnostuneena.
"Viimein tutkijat ovat todenneet, että maanpäällinen ilma ei ole enää myrkyllistä ja sitä voi hengittää. Tutkijat ja bunkkerimme johtaja, Jurlen Gurn, haluavat kuitenkin olla vakuuttuneita siitä, ettei ilma muutukin äkillisesti. Niinpä sinne lähetetään noin 3-4 ihmistä, joilla on kokemusta maasta. Heidän pitäisi olla ainakin yli 15-vuotiaita, mutta mielellään täysi-ikäisiä. Heidän tulee selvitä 2-kuukautta ilman ongelmia, ennen kuin siihen uskotaan, edes vähän.
Huomisiin kokeisiin voi tulla klo. 16:30. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen."
Fioril tuntui olevansa enemmän kuin jännittynyt. Saattaisin päästä maanpinnalle ensimmäisenä ihmisenä moneen vuoteen! tämä hihkaisi mielessään. Sitten hän tajusi toisenkin asian. Ilma saattoi todellakin muuttua yhtäkkiä myrkylliseksi ja he saattaisivat tukehtua ennen kuin löytäisivät seuraavan sisäänkäynnin bunkkeriin. Sitä paitsi, myrkky ei ollut kuulemma vaikuttanut kaikkiin olentoihin eikä vedenalaisiin olentoihin lainkaan. Hän oli lukenut, että jotkut eläimet "pedot", eivät olleet kovin ystävällisiä ja ne saattaisivat tappaa ihmisen.
Fioril meni pitkäkseen sohvalle. Hän miettisi asiaa huomenna."
1. luku - Elämän seuraava sivu
"Fioril naputteli laihoilla sormillaan kovaa pöytää, kirkkaan vihreiden silmien pomppiessa sanalta sanalle kirjassa. Tämän vieressä oli pino muitakin kirjoja, jotka kertoivat ihme kyllä, tämän menneisyyden maailmasta. Ne kertoivat niin sanotuista "kasveista", värikkäistä, tosin useimmiten vihreistä, jutuista, joita oli "pinnalla" kasvanut kymmeniä vuosia sitten. Toinen kirja kertoi "eläimistä", ihmisten lisäksi muista olioista, joita oli asunut maan pinnalla. Mutta itse kädessään Fiorililla oli ehkä nyt epäkäytännöllisin kirja, joita niin sanotusti "maan alla", oli. Nimittäin keittokirja.
Vaikka Fioril ja muut ihmiset eivät ikinä syöneet ruokaa; nielivät vain jotain mauttomia pillereitä, tällä 16-vuotiaalla tytöllä oli erikoinen harrastus. Tämä luki keittokirjoja mielellään. Fioril katsoi eriskummalliset aineet kasvi- ja eläinkirjoista, joita tämän isoäiti oli pakannut mukaansa paetessaan "näkymätöntä tappajaa" maan alle. Hän oli ollut sitä mieltä, että hänen tulevien sukupolviensa pitäisi tietää, millaisia asioita oli ennen. Ja Fioril oli kiitollinen hänelle. Mitä muutakaan tehdä tunkkaisessa bunkkerissa koko elämä, kuin lukea?
Ei sillä, ettei bunkkerissa olisi ollut muuta tekemistä. Siellä oli paljonkin viihdykettä; se oli, kuin maan alainen kaupunki. Fioril kuitenkin oli kovin kiinnostunut maasta ennen Näkymätöntä tappajaa. Fioril mietti usein, minkälaista olisi ollut elää ennen. Itse hän oli syntynyt bunkkerin pienimuotoisessa sairaalassa, niin kuin hänen äitinsäkin. Mutta hän oli heti pienestä pitänyt jaksanut uskoa, että entisajan maassa oli paljon hauskempaa.
".. Ripottele lopuksi lihan päälle halutessasi vielä yrttejä (esim. basilikaa). Lampaanliha on valmis." Lammas, villainen ja suloinen otus. Vaikka Fioril piti myös liharuokien ohjeiden lukemisesta, ajatus silti saattoi inhottaa häntä. Miten sellainen viaton olento on voitu tappaa! Monet pitivät Fiorilin ajatusta typeränä, lapsellisena: miksi tappaa eläviä olentoja, kun voi syödä kasveja? Monet hänen ikäisensä sanoivat, että antaisivat mitä vain päästäkseen maistamaan jotain "ruokaa".
"Mistä sinä tiedät, tunteeko kasvitkin samalla tavalla?" oli usein joku kysynyt. Mutta Fioril jaksoi pitää ajatuksestaan kiinni.
Eläimistä ykkösin oli Fiorille kuitenkin koira. Ihmiset olivat kuulemma ennen pitäneet monia eläimiä, kuten juuri koiria, lemmikkeinään. Koirat olivat olleet yksiä uskollisempia eläimiä. Fioril piti eniten isokokoisista koirista, ja tällä oli myös kirjoja, jotka olivat erikoistuneet niihin. Fioril haluaisi ehdottomasti koiran!
Fioril tunsin mahansa murisevan. Tämä laski kirjan pöydälle ja käveli keittiöön. Se oli pieni tila, jossa oli vain pieni eriskummallinen kone, lavuaari ja vesilasikaappi. Siellä oli myös pieni pöytä, jossa oli 4 tuolia. Se oli enemmänkin rupattelupöytä, kuin ruokapöytä. Sen päällä oli valkoinen liina ja lasinen maljakko, jossa oli muovista tehtyjä kasveja, tai pikemminkin kukkia. Kaikki kasvit ja kukat olivat muovia.
Fioril painoi koneen nappia. Kesti hetken, ennen kuin sen alla olevalle tasanteelle ropisi muutama pilleri. Kun bunkkereita oltiin alettu rakentaa, oltiin myös alettu kehitellä pillereitä, jotka korvaisivat ruoan. Fiolril otti lasin vettä ja nielaisi pillerit. Kesti hetken, ennen kuin nälkä alkoi hellittää ja päästi Fiorilista irti. Sitten tämä vaihtoi takaisin olohuoneeseen, istahti sohvalle ja näpäytti pientä vehjettä sen vieressä.
"Käyttäjän nimi", kuului pieni naisen ääni.
"Fioril Westrá", Fioril sanoi. Kuului pieni: "Kling", kunnes tämän eteen avautui lista pienistä artikkeleista, jotka kertoivat "kotibunkkerin" ja muiden maiden bunkkereiden tapahtumista.
Fioril kiinnitti huomionsa yhteen artikkeliin, jonka otsikkona oli:
"Maanpäällinen ilma parantunut?" Tämä napautti sen isommaksi ja alkoi lukea kiinnostuneena.
"Viimein tutkijat ovat todenneet, että maanpäällinen ilma ei ole enää myrkyllistä ja sitä voi hengittää. Tutkijat ja bunkkerimme johtaja, Jurlen Gurn, haluavat kuitenkin olla vakuuttuneita siitä, ettei ilma muutukin äkillisesti. Niinpä sinne lähetetään noin 3-4 ihmistä, joilla on kokemusta maasta. Heidän pitäisi olla ainakin yli 15-vuotiaita, mutta mielellään täysi-ikäisiä. Heidän tulee selvitä 2-kuukautta ilman ongelmia, ennen kuin siihen uskotaan, edes vähän.
Huomisiin kokeisiin voi tulla klo. 16:30. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen."
Fioril tuntui olevansa enemmän kuin jännittynyt. Saattaisin päästä maanpinnalle ensimmäisenä ihmisenä moneen vuoteen! tämä hihkaisi mielessään. Sitten hän tajusi toisenkin asian. Ilma saattoi todellakin muuttua yhtäkkiä myrkylliseksi ja he saattaisivat tukehtua ennen kuin löytäisivät seuraavan sisäänkäynnin bunkkeriin. Sitä paitsi, myrkky ei ollut kuulemma vaikuttanut kaikkiin olentoihin eikä vedenalaisiin olentoihin lainkaan. Hän oli lukenut, että jotkut eläimet "pedot", eivät olleet kovin ystävällisiä ja ne saattaisivat tappaa ihmisen.
Fioril meni pitkäkseen sohvalle. Hän miettisi asiaa huomenna."
torstai 7. toukokuuta 2015
Tarina tulossa!
Moi! Päätin aloittaa kirjottamaan tänne pidemmänkin tarinan, JOTEN, kommentoikaa, pidättekö juonesta.
Mikään ei kestä ikuisesti. Sen tietävät kaikki, myös ihmiset, jotka asustavat planetalla, jota kutsutaan myös maaksi.Jotain tapahtui, kukaan ei tiedä, oliko se jokin todella suuri kaasuvuoto, vai mikä tuhosi planeettamme.
Ihmiset alkoivat rakentaa maan alle bunkkereita. Ne eivät olleet vain muutaman maan toimenpide, vaan miltein koko maapallon hanke. Ne maat, jotka vain pystyivät, rakensivat vuosikymmeniä maan alle turvallisia bunkkereita, joihin pitäisi ennen maailmanloppua mahduttaa kaikki ihmiset.
Eräänä päivänä maan peitti aine, joka oli sakeampaa kuin sumu, ja se liikkui hiljaa, pilven tavoin yhtenä rykelmänä. Jos vain se pääsi käsiksi uhriinsa, tämä sairastui. Ensin sitä suojauduttiin vain koteihin, mutta pian ilman hengityskin alkoi kirvellä keuhkoja ja liian kauan ulkona olleet ihmiset ikään kuin tukehtuivat. Lopulta se tunkeutui joka paikkaan ja tukehdutti ihmiset nopeasti. Niimpä vain harvat ehtivät bunkkereihin, ennen kuin tukehtuivat.
Joka vuosi, maan alta käsin, ihmiset tutkivat, olisiko heidän happensa ulkopuolella jo parempi. Mutta kesti miltei 100-vuotta, ennen kuin viimein tutkijat huomasivat, että myrkky ilmasta oli kadonnut. Sinne lähetettiin kourallinen ihmisiä jokaisesta maasta, ja heidän katsottiin selviytyvän siellä 2-kuukautta ilman, että he tukehtuisivat. Mutta vaikka ilma oli puhdasta, olisi selviytyminen silti vaikeaa.. Jostain syystä myrkky ei ollut vaikuttanut kaikkiin eläinlajeihin, joita luonnossa eli, ja tuskin kaloihin tai kasveihin laisinkaan. Se oli ikään kuin valinnut uhrinsa. Kukaan ei tiedä, mistä se oli peräisin, mitä se oli, ja miten se ei ollut tappanut kaikkia..
Mikään ei kestä ikuisesti. Sen tietävät kaikki, myös ihmiset, jotka asustavat planetalla, jota kutsutaan myös maaksi.Jotain tapahtui, kukaan ei tiedä, oliko se jokin todella suuri kaasuvuoto, vai mikä tuhosi planeettamme.
Ihmiset alkoivat rakentaa maan alle bunkkereita. Ne eivät olleet vain muutaman maan toimenpide, vaan miltein koko maapallon hanke. Ne maat, jotka vain pystyivät, rakensivat vuosikymmeniä maan alle turvallisia bunkkereita, joihin pitäisi ennen maailmanloppua mahduttaa kaikki ihmiset.
Eräänä päivänä maan peitti aine, joka oli sakeampaa kuin sumu, ja se liikkui hiljaa, pilven tavoin yhtenä rykelmänä. Jos vain se pääsi käsiksi uhriinsa, tämä sairastui. Ensin sitä suojauduttiin vain koteihin, mutta pian ilman hengityskin alkoi kirvellä keuhkoja ja liian kauan ulkona olleet ihmiset ikään kuin tukehtuivat. Lopulta se tunkeutui joka paikkaan ja tukehdutti ihmiset nopeasti. Niimpä vain harvat ehtivät bunkkereihin, ennen kuin tukehtuivat.
Joka vuosi, maan alta käsin, ihmiset tutkivat, olisiko heidän happensa ulkopuolella jo parempi. Mutta kesti miltei 100-vuotta, ennen kuin viimein tutkijat huomasivat, että myrkky ilmasta oli kadonnut. Sinne lähetettiin kourallinen ihmisiä jokaisesta maasta, ja heidän katsottiin selviytyvän siellä 2-kuukautta ilman, että he tukehtuisivat. Mutta vaikka ilma oli puhdasta, olisi selviytyminen silti vaikeaa.. Jostain syystä myrkky ei ollut vaikuttanut kaikkiin eläinlajeihin, joita luonnossa eli, ja tuskin kaloihin tai kasveihin laisinkaan. Se oli ikään kuin valinnut uhrinsa. Kukaan ei tiedä, mistä se oli peräisin, mitä se oli, ja miten se ei ollut tappanut kaikkia..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)